Fokusointi on meille luontainen, mutta usein unohdettu tapa kuulostella kehoa ja sieltä nousevaa viisautta. Se voi olla antoisaa yksin tai parin kanssa. Fokusointi voi myös olla olennainen ainesosa terapiassa – sen tuntemisesta on iloa niin asiakkaana kuin terapeuttinakin. Avaan tässä muutamia puolia siitä, mitä fokusointi voi tuoda terapiaan.
Ensin lyhyesti, mistä fokusoinnissa on kyse. Siinä ollaan läsnä sellaisella kehollisten tuntujen tasolla, jolla keho kertoo jostain liittyen elämäämme. Tuttuja esimerkkejä voivat olla perhoset vatsassa tai tuntu raskaasta taakasta harteilla. Olennaista on hyväksyvä ja kiinnostunut läsnäolo, jossa sisäinen maailma tulee kohdatuksi ja tunnuista voi aueta näkyviin jotain lisää. Sen sijaan että yritettäisiin työntää jotain pois tai muuttaa jotain, fokusointi avaa tilaa asioille liikahtaa eteenpäin ilman pakottamista. Esimerkiksi taakan tunnusta harteilla voi aueta tarkemmin näkyviin se, mikä tuntuu raskaalta. Helpotusta saattaa tuoda jo se, että asia tulee nähdyksi, tai ehkä sisältä nousee vähitellen jokin suunta taakan keventämiseen.
Psykoterapeutti ja filosofi Eugene Gendlin löysi fokusoinnin tutkiessaan kollegoineen sitä, mikä ennustaa että jollekulle on terapiasta hyötyä. Olennaista oli henkilön tapa olla kokemuksensa äärellä. Terapian kannalta hedelmällistä oli pysyminen kiinni siinä, mitä kokemuksessa tapahtui sillä hetkellä – samalla kun asiakas esimerkiksi kertoi menneistä tapahtumista elämässään. Olennaista oli myös se, että asiakas otti aikaa tunnustelemiseen, niin että siinä hetkessä saattoi aueta näkyviin jotain uutta. Tunnustelu saattoi kuulostaa esimerkiksi tältä: ”Mmm… en ihan tiedä… jotenkin kireä olo… pingottunut… tai ehkei se ole ihan oikea sana… aa, se se on… tuntuu siltä kuin olisin vieteri joka on puristettu liian tiukalle kasaan…”
Tilaa sellaiselle mikä ei ole vielä selvää
Koulumaailma on helposti opettanut, että kun meiltä kysytään jotain, siihen pitäisi olla vastaus valmiina. Terapiassakin voi eksyä luulemaan, että terapeutin kysymyksiin pitäisi osata vastata heti jotain. Tai ehkä terapeutti itse hyppää nopeasti seuraavaan kysymykseen, jos asiakas ei heti tiedä, mitä sanoisi. Näin keskustelu voi helposti pyöriä lähinnä siinä, mitä ihminen on jo aiemmin ajatellut.
Fokusoinnin näkökulmasta on tärkeää antaa tilaa juuri sille, mikä on epäselvää tai mihin ei heti ole vastausta. Merkityksiä sisältävät keholliset tunnut ovat usein alkuun hahmottomia ja tarkentuvat vasta vähitellen. Kun ottaa tilaa tunnustella, on auki sille, että jotain uutta voi nousta näkyviin. Kun asiakas on kosketuksissa johonkin vielä selkeytymättömään, terapeutin olennaista ammattitaitoa voi olla pysyä poissa tieltä: joko olla hiljaa tai kevyesti tukea tunnustelua, mutta ei kiirehtiä muihin suuntiin.
Fokusoinnin tuntemus tuo myös luottamusta siihen, että erilaiset häivähdykset, mielikuvat ja tunnut voivat olla merkityksellisiä. Jos jostain syystä mieleen välähtää jokin kuva, tuntu tai muisto, voi avata paljonkin, kun sen uskaltaa pukea sanoiksi eikä ohita asiaa epärelevanttina. Voi olla olennaista sanoittaa jotain sellaista kuin ”kylmä metallinen pallo vatsassa”, mutta emme ole tottuneet ajattelemaan tällaisia tuntuja tärkeiksi. Helposti vain sivuutamme ne, ellei niiden pariin kannusteta.
Luottamus prosessiin
Orientaatiomme elämässä on monesti sellainen, että yritämme suunnitelmallisesti tehdä asioille jotain. Samanlainen asennoituminen on usein mukana myös terapiassa. Oma kokemukseni on, että yritys tehdä, saada aikaan ja muuttaa asioita tulee helposti myös tielle, eteenpäin pääsemisen esteeksi. Ensinnäkään emme välttämättä tiedä, mitä kautta muutos oikeasti voisi tapahtua, millaisen polun se voisi ottaa. Viisaus tähän löytyy helpommin, kun muutos saa nousta sisältä käsin, omalla tavallaan ja omaa tahtiaan.
Toiseksi yrityksessä muuttaa jotain on yleensä mukana se, että sisällämme on jotain, mitä emme pysty kohtaamaan hyväksyvästi. Haluamme työntää jotain pois, kritisoimme sitä. Tällainen sisäinen taistelu saa asiat yleensä vain enemmän jumiin. Usein muutokset saavat tilaa nimenomaan sen kautta, että tavoittaa mahdollisuuden kohdata kaiken lämpimästi ja kiinnostuneesti.
Terapiassa tämä tarkoittaa myös lupaa sekä asiakkaalle että terapeutille olla tietämättä. Ei tarvitse tietää, mistä on kyse tai mitä keinoja pitäisi käyttää. Voi luottaa siihen, että sisältä nouseva prosessi tuo asioita esiin, näkyväksi, ja myös suunnat ja liikahdukset löytyvät sieltä. Kokemus fokusoinnista tuo luottamusta siihen, että meissä on luontainen suunta eteenpäin, kunhan sille antaa tilaa. Toki terapeutti voi myös ehdottaa ja kokeilla kaikenlaista, mutta olennaista on aina se, että asiakas tunnustelee, osuiko tai auttoiko terapeutin ehdotus. Asiakkaan keholliset tunnut saavat ohjata.
Läsnäolo eri osien kanssa
Terapiassa on suuri merkitys terapeutin läsnäololla, mutta olennaista on myös tukea asiakkaan kykyä olla itse läsnä oman sisäisen maailmansa kanssa. Meillä on helposti sisällämme kaikenlaista, mitä haluaisimme työntää pois tai muuttaa, mitä esimerkiksi pelkäämme tai häpeämme. Sisällämme voi olla paljon sellaista, mikä ei ole ikinä tullut aidosti kohdatuksi. Sen voi olla tärkeää tulla toisen näkemäksi, mutta voi myös olla radikaali mahdollisuus – ehkä toisen läsnäolon tukemana – viimein kohdata jokin sisällämme itse, ilman pois työntämistä.
Usein lämmin, hyväksyvä ja kiinnostunut läsnäolo ei ole heti alkuun mahdollista, ja olennaista voikin olla pysähtyä sen äärelle, mikä siinä tulee väliin. Fokusointi tuo tähän tärkeän näkökulman siitä, että meissä voi olla monenlaisia ääniä tai osia. Voi nousta esiin suuttumusta ja samaan aikaan jotain, mikä yrittää työntää suuttumusta pois. Voi olla hyvä pysähtyä olemaan läsnä sen pois työntäjän kanssa, kuunnellen mistä mahtaa olla kyse, mikä sille osalle on tärkeää. Vähitellen jotain ehkä liikahtaa, ja on tilaa kohdata lämpimästi ja kiinnostuneesti paitsi tarve työntää suuttumusta pois, myös suuttumus itsessään.
Käytännössä meissä on usein läsnä monenlaista. Välillä voi esimerkiksi olla pinnalla ”minähän pärjään hyvin itse, kiitos vain” -asenne, välillä olemme kuin haavoittuvaisia lapsia. Voi olla kuin olisimme eri hetkinä vähän eri ihmisiä. Tai samaan aikaan voi olla läsnä se, että haluaisin saada rästissä olevan tehtävän hoidettua ja toisaalta se, että jokin minussa vastustaa koko hommaa. Kun pystymme kohtaamaan sisäisen maailmamme kaikki eri puolet, voi jumissa oleva tilanne päästä avautumaan.
Fokusoinnin lähestymistavassa on paljon samaa kuin IFS (Internal Family Systems) -terapiassa, jossa sisäistä maailmaa hahmotetaan osina ja näiden kanssa työskentelyyn on monenlaisia välineitä. Omassa terapiatyössänikin saatamme olla paljon sisäisen maailman osien äärellä. Fokusoinnin kehittäjä Gendlin korosti erityisesti sitä, että fokusoinnin kautta osat näyttäytyvät virtaavina ja muuttuvina. Ei ehkä ole tarpeen tai mielekästä nimetä jonkinlaisia pysyviä osia omasta sisäisestä maailmastaan, vaan olla läsnä sen kanssa, mitä juuri siinä hetkessä ilmenee. Voi olla, että kun jonkin osan kanssa on läsnä, kun se saa tulla kuulluksi, se muuttaa muotoaan paljonkin, eikä ehkä sellaisena tule toista kertaa näkyviin. Ehkä kokemus pysyvistä – ja vaikkapa keskenään ”riitelevistä” – osista tulee enemmän siitä, että sisäisen maailman virta on jäänyt jotenkin jumiin, lukkiutunut tiettyihin asetelmiin. Eri osia kohtaamalla asiat pääsevät taas liikahtelemaan.
Fokusointiin pääsee parhaiten sukeltamaan sisään osallistumalla kurssille. Myös omassa terapiatyössäni fokusointi on olennaisesti mukana.
Lisää fokusoinnista terapiatyössä: Gendlin, Eugene T. (1996): Focusing-Oriented Psychotherapy: A Manual of the Experiential Method. New York: The Guilford Press.