Kehollisia terapioita ja hoitoja on niin monenlaisia – kukin omilla tavoillaan arvokkaita – että haluan vielä selventää hieman kehollisuuden roolia omassa terapiatyöskentelyssäni. Kyse ei ole hierontaan tai muuhun kosketukseen pohjaavasta kehohoidosta eikä painopiste myöskään ole liikkumisessa samalla tavoin kuin esimerkiksi tanssi- ja liiketerapiassa. Mitä se on, että keho huomioidaan osana terapiaa, joka on samalla olennaisesti myös keskustelullista?
Kehon tunnustelua sanojen lomassa
Kaikkein näkyvimmin pidän kehoa mukana siinä, että muistamme välillä tunnustella kehon tuntemuksia: kehon olotilaa kun olemme tietyn aiheen äärellä, kehosta näkyviin nousevia viestejä, sitä miten olemme kehossamme läsnä tai katoamme sieltä muualle. Kuten aiemmin kirjoitin, kehon tunnustelu avaa terapiassa olennaisia väyliä asioille nousta näkyviin ja liikahdella.
Toisaalta tilaa on myös ”klassisemmalle terapialle”: kokemusten jakamiselle ja asioiden hahmottamiselle puheen kautta. Sillä, mitä pelkällä puhumisella saadaan aikaan, on usein rajansa – mutta kun muistamme pitää kehon mukana, myös puhumisella voi olla paljon arvoa. Voimme tutkia ja huomata asioita. Voimme löytää sanoja jollekin sisällä ja antaa sen tulla nähdyksi. On mahdollisuus jakaa sisäistä maailmaansa, tulla kohdatuksi sekä puheen tasolla että myös sen kautta, mitä välittyy sanattomasti.
Terapia on tyypillisesti melko pitkäkestoista ja säännöllistä. Näin syntyy vähitellen syvenevä ihmissuhde ja sen tarjoama turva ja luottamus. Säännölliset tapaamiset luovat tilan sille, että jotain voi alkaa nousta pintaan. Asioille on aikaa vähitellen avautua ja liikahdella. Opin tuntemaan sinun tilannettasi ja sisäistä maailmaasi – myös puheen kautta – ja olemme sen äärellä tutkimusmatkalla yhdessä.
Elävä keho saa olla läsnä
Sen lisäksi, että tunnustelemme välillä kehon tuntemuksia, näen olennaiseksi sen, että terapiassa elävä keho saa ylipäätään olla läsnä. Myös kehollisuus on mukana. On tilaa olla sisällä kehossaan ja on lupa kehon liikkeille, eleille, ilmaisulle – ja yhtä lailla sille, että keho on paikallaan. Halutessa on tilaa myös käyttää ääntä elävämmin, tosin niissä rajoissa, ettemme pahasti järkytä viereisissä huoneissa olijoita.
Kehollisuus on mukana myös siinä, että on lupa tunnustella, mitä tässä hetkessä kaipaisi. Tuntuisiko ehkä hyvältä istua kauempana tai lähempänä? Pyytää minua kääntymään niin, etten katso suoraan kohti? Käpertyä mukavaan asentoon, vetää viltti päälleen, halata itseään? Usein terapiassa on mielekästä istua nojatuoleissa vastakkain, mutta toki on myös lupa istua tai vaikka maatakin lattialla. Tai nousta seisomaan, tuntea keho siinä asennossa, ehkä antaa tilaa vähän isommallekin liikkeelle.
Olen oppinut luottamaan paljon siihen, mitä kehosta itsestään nousee. Voi olla hyvä antaa tilaa sille, että keho voi itse löytää asentonsa, tai seurata kehosta nousevia liikeimpulsseja. Keho jollakin lailla itse tietää, miten päästä eteenpäin. Joskus voi tarvita asettaa käsi rintakehälleen antamaan lämpöä. Joskus kehon voi tarvita täristä. Joskus voi tarvita ilmaista jotain vahvemmin, ottaa enemmän tilaa olla sisällä omassa itsessään. On myös mahdollista suunnitellummin kokeilla: Entä jos annan pienen pientä liikettä paikalleen jämähtäneelle kehon kohdalle? Tai kun huomaan, että keho haluaisi mennä kasaan, entä jos annan sen tehdä niin? Tai jos kokeilen suoristua, mitä silloin tapahtuu?
Olennainen mauste kehollisuudessa on läsnäolo. Sen tunnustelu, mitä kehossa on, mitä sieltä nousee, ja toisaalta pysyminen läsnä tuntemassa, mitä tapahtuu, jos esimerkiksi tekee liikettä. Joskus on tärkeää vain vapautua, antaa tilaa, heittää kontrolli romukoppaan. Usein merkityksellistä voi kuitenkin olla aika pienikin, hidas, tietoisesti tehty liike. Jos esimerkiksi tuntee kehossaan, että haluaisi työntää jotain pois, saattaa pelkkä tuon liikkeen kuvittelu tai ehkä yksi hitaasti ja tarkasti tehty työntö, joka hetkeä tunnustellen, saada aikaan isompiakin sisäisiä liikahduksia kuin voimakas riehuminen. Tästä sain itse esimerkin joitakin vuosia sitten parannellessani murtunutta rannettani.
Kosketuksesta
Vaikka kyse ei ole kehohoidosta, ei kosketuskaan ole terapiassa täysin poissuljettu mahdollisuus. Usein terapia on mielekkäintä kokonaan ilman kosketusta. Joskus voi kuitenkin olla iloa siitä, ettei tätä mahdollisuutta rajata täysin pois. Kosketus on osa ihmisenä olemista ja kehollisuutta, ja joskus kontakti toiseen ihmiseen, esimerkiksi kädestä kiinni pitäen, voi antaa tarvittavaa tukea pysyä läsnä hetkessä. Voi myös olla mahdollista tutkia esimerkiksi, millaista on tehdä työntävä liike niin, että toinen ihminen tarjoaa siihen vastusta. Jos kosketusta joskus otetaan mukaan terapiaan, se on aina yhdessä sovittua ja harkittua. Kussakin hetkessä on tärkeää varmistaa, mikä tuntuu oikealta.
Tämä oli viimeinen kolmesta kirjoituksestani liittyen kehollisuuteen terapiassa. Lue myös muut kaksi:
Kehollisuus terapiassa – Osa 1: Kehon tunnustelu
Kehollisuus terapiassa – Osa 2: Kehon merkitys