Kävin itse aikanaan monta vuotta perinteisessä keskusteluterapiassa. Siitä oli silloin paljon apua. Kun myöhemmin sukelsin syvälle meditaatioharjoitukseen ja pitkille hiljaisille retriiteille, huomasin kuitenkin, että terapiassa käsitellyt asiat olivat vasta jäävuoren huippu. Meditaation myötä omasta psyykkisestä maailmastani aukeni kohdattavaksi ja käsiteltäväksi paljon enemmän – jäävuoren huomattavasti suurempi vedenalainen osa.
Meditaatio avasi paljon paitsi ”henkisesti” myös psykologisten prosessien tasolla. Monia asioita itsessäni liikahteli. Toisaalta jouduin huomaamaan, että tietyt syvälle juurtuneet elämääni rajoittavat toimintamallit, tunnereaktiot ja tavat kokea itseäni ja maailmaa eivät juuri muuttuneet. Tunnistan sen, mitä John Welwood kuvaa kirjassaan Toward a Psychology of Awakening: retriitin jälkeen saattoi tuntua pitkään siltä kuin olisin eri ihminen kuin ennen. Oli helppo pysyä tasapainossa ja olla auki välittämään muista. Sitten kuitenkin aina tuli vastaan tilanne, joka laukaisi vanhat reaktiot ja toimintamallit, eivätkä ne olleetkaan kummemmin vaimentuneet.
Niinpä terapiatyyppinen prosessointi nousi uudelleen tärkeäksi osaksi matkaani. Erityisen arvokasta on ollut terapia, jossa on mukana meditatiivinen läsnäolo ja kehon tunnustelu, kuten Core Process -terapiassa, jota itse tarjoan. Jäävuoresta on löytynyt vielä aivan uusia syvyyksiä.
Seuraavassa pohdin tarkemmin meditaation ja psykologisen prosessoinnin suhdetta: millä tavoin meditaatio voi tukea psykologista eheytymistä ja toisaalta miksi se ei useinkaan yksin riitä? On toki hyvä muistaa, että meditaatiota on monenlaista; tarkastelen aihetta oman kokemukseni kautta. Oma taustani on muun muassa Insight-meditaatioperinteessä ja syvän levon meditaatiossa.
Toimiiko meditaatio kuin terapia?
Meditaatio saattaa avata paljon asioita myös psykologisesti. Meillä on helposti taipumus vältellä hankalien olojemme kohtaamista. Emme usein edes huomaa sitä, miten tämä ajaa meidät esimerkiksi jatkuvaan tekemiseen tai hakemaan helpotusta jostain. Meditaatiossa asetumme eri tavalla oman kokemuksemme äärelle. Huomaamme impulssit tehdä jotain muuta, mutta emme seuraa niitä. Vähitellen voimme nähdä enemmän siitä, mitä meissä tapahtuu, ja kohdata myös hankalat olotilamme. Kun lakkaamme taistelemasta vastaan, olo onkin usein helpompi.
Meditaatio voi myös tuoda vähitellen lisää asioita pintaan näkyviksi ja kohdattaviksi. Erityisesti keholliset meditaatioharjoitukset voivat nostaa esiin erilaisia aiempia kokemuksiamme, vaikeitakin, jotka elävät meissä edelleen ja ovat usein tavalla tai toisella varastoituneina kehoon. Meditaatio voi myös tuoda olemiseen rauhaa, hyvää oloa ja lempeyttä itseä kohtaan. Tämä voi helpottaa vaikeille olotiloille avautumista. Uskallamme ehkä nähdä itsestämme myös sellaisia puolia, jotka helposti haluaisimme torjua. Joskus voi tuntua siltä, että kun meditaatiossa aukeaa syvempi läsnäolo ja kyky kohdata kokemusta lämpimästi ja hyväksyvästi, sisäisestä maailmasta alkaa nousta esiin lisää asioita ikään kuin ”jonottamaan”, että ne voisivat myös tulla kohdatuiksi. Jos meditaatio avaa olemiseen jotain hyvää, mihin nojata, saattaa myös olla helpompi antaa erilaisten omien suojakuorten ja selviytymisstrategioiden vähitellen höltyä.
Miksi sitten meditaatio ei riitä kaikkeen? Welwood arvelee, että tietyt strategiamme ovat meille niin keskeisiä, varhain muotoutuneita selviytymistapoja, että ne eivät helposti höllennä otettaan. Toisaalta meissä voi olla paljon sellaista, mikä ei edes nouse meditaatiossa näkyviin. Tietyt haasteemme voivat esimerkiksi olla esillä vain vuorovaikutustilanteissa. Tai voi olla, että pidämme jotakin itsessämme niin piilossa – kiellämme esimerkiksi täysin sen, että voisimme olla vihaisia – että se jää meiltä huomaamatta meditaatiossakin.
Meditaatio saattaa myös viedä meidät syvemmälle tasolle, jolla erilaiset minuuden prosessit eivät ole niin aktiivisia. Voi olla todella tärkeää löytää sisäistä rauhaa kaiken hankalankin alta, jollakin tavoin siitä riippumatta. Toisaalta tällöin psykologisemmat tasot saattavat jäädä koskematta. Sama kysymys nousee ymmärtääkseni esiin myös viime aikoina paljon tutkitussa psykedeeliavusteisessa terapiassa, kun valitaan tarkoitukseen sopivaa psykoaktiivisen aineen annosta. Suurempi annos voi joillakin aineilla viedä “henkisiin sfääreihin”, joissa kokemus itsestä hälvenee, kun taas pienempi annos pitää kokemuksen tasolla, jossa psykologisia prosesseja voidaan tarkastella ja työstää.
Mitä muuta voidaan tarvita?
Meditaatiossa ei välttämättä aina kannata sukeltaa syvälle. Välillä voi olla hedelmällistä pysyä katsomassa psykologista tasoa. Usein meditaatioharjoituksessa mieli tuodaan takaisin nykyhetkeen, kun sen huomaa lähtevän harhailemaan. Päästetään irti siitä, minne mieli oli menossa. Meditaatio-opettaja Martin Aylward on kannustanut kokeilemaan harjoitusta, jossa huomio kiinnitetäänkin siihen, mikä mieltä oli vetämässä pois tästä hetkestä. Mitkä suunnat mieltäni tyypillisesti kutsuvat? Mitä minussa tapahtui, kun mieli lähti harhailemaan? Tämä harjoitus voi auttaa omien psykologisten rakenteiden äärelle. Myös kehon tuntujen kautta asioita lähestyvä fokusointi on yksi tapa pysyä tasolla, jolla psykologiset prosessit tapahtuvat, ja tavoittaa niiden ydintä.
Psykologisen tason haasteet eivät myöskään välttämättä ratkea vain sillä, että näemme, mitä meissä tapahtuu. Meditaatiossa asiat usein vain kevyesti huomataan ja sitten päästetään niistä irti. Välillä saattaa olla mielekästä antaa enemmän huomiota jollekin sisällämme, antaa sen tulla nähdyksi, antaa siitä aueta jotain lisää. David Treleaven kirjoittaa kirjassaan Trauma-Sensitive Mindfulness, että kun sisällämme on jonkinlainen traumatisoitunut osa, on tärkeää luoda siihen vähitellen suhdetta, vuorovaikuttaa sen kanssa. Fokusointi voi olla juuri tätä, ja tällaisen lähestymistavan voi tuoda myös meditaatioon.
Syvimmät haavamme ovat usein syntyneet jollain tavoin vuorovaikutuksessa – tai liittyvät sen puutteeseen. Tällöin voi olla, että myös niiden paranemiselle on parhaat mahdollisuudet vuorovaikutuksessa, esimerkiksi terapiassa. Terapiaan voi hyvin tulla tekemään omaa kasvumatkaa silloinkin, kun elämässä ei ole erityisen vaikeaa, tai vaikka silloin, kun meditaatio nostaa pintaan jotain, jonka äärellä ei ole helppoa olla yksin. Sisäistä maailmaa voi olla helpompi tutkia yhdessä. Jokin sisällämme voi tarvita sitä, että se tulee jaetuksi, toisen todistamaksi ja peilaamaksi. Usein olemme myös jääneet tarvitsemaan sitä, että erilaisissa – ehkä varhaisissakin – haastavissa kokemuksissa olisimme saaneet tukea yhteissäätelystä, toisen ihmisen rauhallisesta hermostosta. Vähitellen voimme löytää mahdollisuutta olla itse läsnä itsellemme tai saada meditaatiossa tukea laajemmasta läsnäolon tunnusta. Monia kohtia sisällämme voi kuitenkin olla helpompi kohdata, kun toisen läsnäolo on mukana nyt.
Paikallaan meditoimisen sijaan saattaa joskus myös olla hyvä antaa tilaa liikkeelle ja ilmaisulle. Liikkeessä voi olla helpompi olla läsnä, ja liike voi auttaa jotain sisällämme liikahtelemaan. Voi myös olla tärkeää avata tilaa tulla näkyvämmäksi ja uskallusta ilmaista itseään ja tunteitaan. Paikallaan pysyminen on olennainen tuki meditaatiolle, mutta se saattaa yhdistyä kehomielessämme myös itsen kontrollointiin tai jähmettymiseen, joka on yksi hermostomme tavoista reagoida haastaviin kokemuksiin.
Lopuksi
Meditaatiosta voi olla paljon apua, mutta aina se ei yksin riitä. Meditaatio tai pitkät retriitit eivät myöskään ole kaikille se oikea juttu. Ne eivät välttämättä ole koko ajan oikea suunta niillekään, joille niillä on joskus ollut arvoa. Välillä meitä voi tukea paljon enemmän jokin toisentyyppinen lähestymistapa.
Vaikka pohdin tässä meditaatiota psykologisen eheytymisen kannalta, on hyvä muistaa, että meditaatio on tie myös muuhun. Jonkinlainen henkinen polku voi kutsua meitä edelleen, vaikka haavamme olisivat suurelta osin parantuneet. Se voi tarjota vielä syvempää vapautta, mahdollisuutta kokea itsemme vähemmän erillisinä, tilaa luonnollisesti virtaavalle välittämiselle. Ehkä tällaisen polun kulkemiselle vapautuu myös enemmän tilaa psykologisten haavojen vähitellen parantuessa.
Lähteet:
Treleaven, David A. (2018): Trauma-Sensitive Mindfulness: Practices for Safe and Transformative Healing. New York City: W. W. Norton & Company.
Welwood, John (2000): Toward a Psychology of Awakening: Buddhism, Psychotherapy, and the Path of Personal and Spiritual Transformation. Boulder, Colorado: Shambhala Publications.
Lue myös muut kirjoitukseni henkisen ja psykologisen rajamaastoissa liikkumisesta:
Henkinen tai hengellinen ulottuvuus ovat myös tervetulleita terapiaan
Henkisyys ilman ihmisyyden ohittamista