Metsässä, pakkanen nipistää kevyesti poskia. Tikka koputtelee jossain lähistöllä, missä lie kun ei näy. Katse kohtaa männyn oksiston läpi kurkistavan auringon, jää viipymään siinä. Valo tulee sisään ja koskettaa. Äkkiä on tila hengittää, henkäistä ulos. Jalat tuntuvat tukevina kalliota vasten. Oksat, metsä, lumi, valot ja varjot ovat läsnä ympärillä, jotenkin enemmän elossa. Kuin heräisi unesta ja pystyisi hetken vain olemaan. Taustalla aavistuksenomainen häivähdys, tuntu jostain syvemmästä merkityksestä.
Joskus elämässä saattaa tulla hetkiä, joissa aukeaa jotakin enemmän: läsnäoloa, yhteyden tuntua, aavistusta jostain mikä kutsuu. Jollain tavoin erilaista tuntua itsestä ja maailmasta. Saatamme mieltää ja sanoittaa tätä eri tavoin. Osa meistä voi kokea liikkuvansa tässä jonkinlaisessa henkisyyden tai hengellisyyden maastossa. Tällaiset maastot voivat myös olla tapoja jäsentää maailmaa ja tarjota suuntaviittoja elämälle. Ne voivat kertoa siitä, mikä on tärkeää, tai kutsua seuraamaan jonkinlaista henkistä polkua.
Koen tärkeäksi, että myös terapiatyöskentelyssä on asiakkaan niin halutessa tilaa henkisyydelle tai hengellisyydelle. Omassa terapiatyössäni on jo itsessään mukana jotakin, minkä saattaisi nimetä henkiseksi. Avaan näitä terapian puolia tässä vähän enemmän. Seuraavissa teksteissä kirjoitan lisää erilaisista henkisen polun ja psykologisen eheytymisen rajapinnoista.
Henkinen tai hengellinen saa tulla mukaan terapiaan
Henkinen tai hengellinen on monille ihmisille merkityksellistä – joillain se on jopa elämän keskiössä. Koen tärkeäksi, että sille on terapiassa tilaa, eikä näitä ihmisyyden puolia tarvitse piilotella. Näitäkin aiheita voi jakaa, tutkia ja pohtia terapiassa. Toki yhtä lailla on tilaa sille, jos henkisyys ei tunnu omalta tai sen haluaa pitää terapian ulkopuolella.
Terapiassa henkisyyden äärellä ollaan aina asiakkaan lähtökohdista käsin. Toki minulle terapeuttina tietyt henkiset perinteet ovat tutumpia kuin toiset. Vahvin kosketus minulla on buddhalaiseen meditaatiopolkuun, shamanistisiin lähestymistapoihin ja kristinuskoon. Keskeisintä on kuitenkin se, että tunnistan henkisyyden mahdollisen merkityksen ihmisen elämässä. Minua puhuttelee ajatus, että erilaiset perinteet voi nähdä ikään kuin sormina, jotka osoittavat kohti kuuta – erilaisina tapoina viitata johonkin, mitä on vaikea pukea sanoiksi.
Myös erilaiset henkiset tai hengelliset kokemukset saa tuoda terapiaan – en vierasta niitä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kokemukset syvemmästä läsnäolosta, yhteydestä johonkin itseä suurempaan tai tunne siitä, että elämä tai kokemus itsestä näyttäytyy hetkeksi tavallista laajempana. Joillekin nämä voivat liittyä myös kokemuksiin johdatuksesta, edesmenneiden läheisyydestä tai jonkinlaisesta henkimaailmasta. Terapiassa voi olla mielekästä tunnustella myös tällaisia kokemuksia – olivat ne sitten jollakin tavoin “todellisia” tai psyyken tapa tavoittaa omia syvempiä tasoja. Henkisyys voi myös olla asiakkaalle tärkeä voimavara. Siitä voi löytyä tukea sekä arjessa että terapiassa, erityisesti silloin kun kohdataan jotakin vaikeaa.
Mielekkäänä osana terapiaa voivat olla myös kysymykset elämän merkityksellisyydestä, tarkoituksesta tai tarkoituksettomuuden tunnusta, tai siitä mikä on tärkeää ja arvokasta. Tällaiset teemat saattavat nousta esiin etenkin elämän kriisikohdissa ja ne kietoutuvat olennaisesti hyvinvointiimme. Juhani Mattila esittää kirjassaan Uupumuksesta takaisin elämään, että uupuneen akkujen lataamiseen ei useinkaan riitä lepo. Tarvitaan jotakin, mikä synnyttää intoa ja elinvoimaa: merkityksellisyyden kokemuksia.
Henkinen ulottuvuus terapiassa
Henkinen ulottuvuus voi olla läsnä myös itse terapiaprosessissa ja tukea sitä. Harjoittamani Core Process -terapian taustalla on länsimaisen psykoterapeuttisen ymmärryksen lisäksi buddhalaisuudesta nousevaa viisautta. Yhtenä lähtökohtana on luottamus ihmisen sisältä löytyvään eheyteen ja hyvyyteen, sisäiseen suuntaan kohti terveyttä, kasvua ja hyvinvointia.
Terapiassa voi tapahtua jotain samankaltaista kuin meditaatiossa. Huomataan, mitä on, ja avaudutaan kohtaamaan ja hyväksymään se. Tietyt tavat, miten teemme itseämme, voivat hieman höltyä. Emme ole vain kaiken meissä tapahtuvan sisällä, uskoen täysin ajatuksiimme ja samaistuen tunteisiimme, vaan on mahdollista katsoa niitä samalla ikään kuin ulkopuolelta. Voimme höllentää kamppailusta, jossa yritämme taistella sitä vastaan, mitä on – kamppailusta, joka helposti pitää haasteemme yhtenä tiukkana pakettina. Tämä tuo tilaa hengittää. Tulee tilaa nähdä tarkemmin, toimia toisin ja rentoutua. Ehkä syntyy hetkeksi mahdollisuus vain olla, levätä olemisessa yhdessä. Juuri tällaisissa hetkissä jokin voi alkaa liikahdella ja vähitellen parantua.
Koen myös, että terapiassa on jotakin, mikä ei ole kokonaan meidän hallinnassamme. Voimme tehdä paljon: tutkia, tunnustella ja olla läsnä. Silti terapiaa ei voi täysin suunnitella tai räätälöidä. Muutokselle avautuu tilaa silloin, kun uskalletaan olla myös ei-tietämisen äärellä. Joskus on kohtia, joissa voidaan vain olla yhdessä läsnä sen kanssa, että on vaikeaa – pysähtyä, antaa kokemuksen tulla nähdyksi. Ja joskus, yllättäenkin, syntyy tilaa hengittää. Olennaista voi olla se, että myös jokin muu kuin oma yrittämisemme ja hallinnan tarpeemme saa tehdä työtään. Tämän voi nähdä esimerkiksi henkisenä ulottuvuutena.
Lähteet:
Mattila, Juhani (2021): Uupumuksesta takaisin elämään. Helsinki: Kirjapaja.
Lue myös muut kirjoitukseni henkisen ja psykologisen rajamaastoissa liikkumisesta:
Meditaation suhde psykologiseen eheytymiseen
Henkisyys ilman ihmisyyden ohittamista